ETUSIVULLE YHTEYDENOTTO IN ENGLISH »
MUMMOLAAKSO RY

Lempi ja Lemmikit

LEMPI JA LEMMIKIT – Senioritalo vai toimintakeskus?

Toukokuussa 2007 RAY (Raha-automaattiyhdistys) sai uuden hakemuksen Mummolaakson ns. taloprojektin edistämiseksi. Sen hakijana on nyt Mummolaakso ry, ja projektin nimi on nyt LEMMIKIT, kuten asiaa hoitavan työryhmänkin.

Aikaisempi Lempi-projekti haki vuosi sitten yhdessä Turun Mummolaakso ry:n kanssa kolmevuotista apurahaa työntekijälle, joka kartoittaisi ikääntyvien lesbo- ja bi-naisten tilannetta ja kehittäisi ihmisoikeudet turvaavaa, hyvää vanhuutta edistävää toimintamallia. Pidemmällä tähtäyksellä projekti selvittäisi sitä, minkälainen voisi olla mummolaaksolaisten toimintakeskus ja mahdollinen palvelu- tai senioritalo.

Vaikka tiet Turun Mummolaakson kanssa tässä hankkeessa nyt erkanivat, pyrkimys säilyy. Helsinki ja Turku jatkavat hankkeen eteenpäin viemistä omilla tahoillaan, toivottavasti toisiaan tukien ja toisilleen tiedottaen.

Ensimmäisestä hakemisprosessista viisastuneena uusi keskittyy enemmän siihen, mihin RAY todennäköisemmin voisi antaa avustusta, eli vertaistukeen ja yhdistyksen perustoimintaan keskittyvään toimintamalliin. Toimintamallilla pyritään mm. edistämään yhdenvertaisuutta ja ehkäisemään syrjintää ja syrjäytymistä. Tämä malli pitäisi sisällään monia toimintamuotoja, kuten palveluverkoston, tukihenkilöverkoston, puhelinapua, sosiaalista toimintaa jne. Kyseessä olisi siis ikään kuin nykyisen Mummolaakso ry:n toiminnan laajennus ja kehittäminen siihen suuntaan, että meillä tosiaan olisi lesbouden huomioon ottavaa palvelua vanhuudessamme.

 

Mutta milloin saamme Mummolaakson?

 Entä se talo? Sen suunnittelusta lähti Lempi-ryhmän toiminta, mutta nyt talo ei ole mukana hakemuksessa. RAY ei nimittäin enää tue palvelu- ym. talojen perustamista ja rakentamista. Emme voi siis ainakaan sieltä hakea tukea siihen, että meillä jonakin päivänä olisi oma vanhainkoti tai palvelutalo.

 Mitä siis voisimme tehdä? Jos saamme apurahan, kolmeksi vuodeksi palkattava henkilö voi edistää taloasiaa mm. siten, että tutkimuksilla ja kyselyillä kartoitetaan vanhainkodin tai palvelutalon tarvetta ja mahdollisuuksia. Samalla projektissa kehitettäisiin toimintaa, joka soveltuisi myös palvelutaloon tai vanhainkotiin.

Kysymykseksi edelleen kuitenkin jää se, ketkä, koska ja missä alkaisivat aivan konkreettisesti suunnitella paikkaa, jossa voisimme asua eläkepäivinämme tai sitä ennen. Missä muodossa talo rakennettaisiin, millä rahalla ja kenelle? Mummolaakson RAY:n avustuksella palkkaama henkilö voisi luoda yhteyksiä, kartoittaa mahdollisuuksia ja käydä Lemmikki-ryhmän (joka toimii myös työntekijän ohjausryhmänä) kanssa tutustumassa muualla tehtyihin vastaaviin hankkeisiin.

 

Löytyykö lemmikkejä jo nyt?

Yksi vaihtoehto on aina toki koota joukko ihmisiä, jotka ovat halukkaita ja voivat sitoutua myös taloudellisesti talon ostamiseen tai rakentamiseen. Tällaisia senioritaloja on Helsingissäkin, esimerkiksi Helsingin Arabiassa sijaitseva Loppukiri on hyvä ja toimiva esimerkki sellaisesta. Oman senioritalon luominen on aikaavievää ja edellyttää ihmisiä, joilla on sitkeyttä, sisua ja hyviä yhteyksiä. Siihen tarvitaan myös mukaan ihmisiä, joilla on tietoa ja kokemusta vastaavista hankkeista, jotta taloudellisesti mukaan sitoutuvat voisivat luottavaisesti olla mukana. Sellainen projekti saattaa helposti venyä kymmeneksikin vuodeksi. 

Kuvitteellinen esimerkki: Vaikkapa 20 naista päättäisi sitoutua tällaiseen hankkeeseen, jota vetämään saataisiin muutama oikea tyyppi vapaaehtoispohjalta siten, että he itsekin haluaisivat asukkaiksi. Kukin laittaisi aluksi panokseksi vaikkapa 3000–5000 euroa, joka olisi jo osa tulevaa osakemaksua. Talo rakennettaisiin, ja kukin mukaan sitoutunut saisi lunastaa siitä varaamansa osakkeen. Asuntojen lisäksi olisi yhteisiä tiloja, joissa olisi Mummolaakson ja Lemmikit -projektin suunnittelemaa toimintaa, ennen kaikkea asukkaiden omaa toimintaa. Kenties taloon olisi rakennettu pari ylimääräistä asuntoa, joita varattomammat voisivat vuokrata. Taloa varten tarvittaisiin tietysti suuri laina ja rakennuttaja, joka myös ottaisi riskin.

Mitä tuumaisitte? Haluaisitteko lähteä tällaiseen hankkeeseen? Kuinka moni nyt jo uskaltaisi sitoutua tällaiseen systeemiin? Mitä muita vaihtoehtoja kannattaisi harkita? Mitä ideoita kannattaisi lähteä kehittämään?

Nyt olisi ihanaa, jos me mummolaaksolaiset oikein tosissaan aktivoituisimme! Kukaan muu ei meille järjestä toivomaamme vanhuutta, ellemme me myös itse toimi sen mukaan. Kertokaa, mitä mieltä olette ja mihin olisitte valmiita lähtemään mukaan! Mummolaakson sähköpostiosoite odottaa viestejänne!
 

Terveisin yksi Lemmikeistä, Saana

YhdistysToimintaLiity jäseneksiLinkitAjankohtaisetSivukartta